torstai 16. huhtikuuta 2015

Ikäviä asioita hamsulassa

Nyt on hamsu puolellakin ollut paljon ikäviä asioita. Aloitetaampa ensin siitä, että ostin 2 uutta cämpsyä, ja sain niille järkättyä kyydit. Suuri unelmani musta vn täplä cämpsy, josta olen täälläkin vaahdonnut olisi viimein minun. Olenkin yrittänyt sellaista saada varmaan 2012 vuodesta asti. Nyt minulla olisi semmoinen! Kyyti toi pikkuset minulle ja avasin innokkaana boksin. Vauvat olivat super kilttejä, ja paljon käsiteltyjä. Olin iloinen, mutta sitten katsoi wc-paperirullaa joka boksissa oli. Ihan pissanen. Siinä vaiheessa jo tuli kaikki kirosanat. No kun kotia pääsin niin vauvat boksiin ja pissa kun tuli niin karmea totuus paljastui testi veti ihan tummanruskeeksi, eli isoin arvo mitä voi saada. Otin yhteyttä kasvattajaan tietenkin, vanhemmat oli testattu negatiiviseksi. Eli voiko näin huono tuuri olla? Taas? Testasin seuraavana päivänä uudelleen molemmat erikseen. Toinen musta umborous oli negatiivinen, mutta musta vn täplä niin positiivinen kuin olla ja voi. Ja eilen vielä testasin kerran, kyllä se on pakko uskoa. Pääsee viikonloppuna pieni paremmille pähkinämaille ei tarvi kärsiä :( Toisen kanssa en vielä tiedä mitä teen. Jäänkö odotaan, että sille puhkeaa ja lopetutan sitte, vai lopettaako senki jo samalla. Kaikilla muilla sisaruksilla oli positiivinen tulos.

Myös pahapäiselle Horrorille, joka kyllä nyt on rauhottunut hieman koitin hiljaisin menoin löytää kotia, joka hyväksyisi, ettei siitä ole oikein kuin katselulemmikiksi. Ilmeisesti hänkin lähtee pois samalla kun pikkuinen.

Lisää huonoa tuli eteen kun laitoin hamsujen kynsiä näyttelykuntoo. Oli Nellin vuoro. Punnitsin sen ja iloitsin painon nousua, ja nostin sen pöydälle hetkeksi kun otin kynsisakset. Kun nostin hamsun pöydällä oli täplä verta. Kauhukseni huomasin, että sitä tuli neidin pimpsasta. Eli kohtutulehdus, miedän lelli vauvalla! Myös mahaa aristi. Nyt olen koittanut saada eläinlääkäreitä kiinni, kokeilen sille ensin antibioottia, jos se vain paranisi.



Tämä nyt ei ole uusi asia, mutta Lennin yleiskunto on huonontunut reilusti viime aikoina. Ei ole pappasta paljon muuta kuin luut jäljellä :/ saa nähä kauan hänki jaksaa.

Myös Helsingin näyttely jää meiltä väliin taloudellisista syistä. Harmittaa, kun ulkomailta tuomarit!

Että kyllä näitä vastoinkäymisiäkin piisaa hamsupuolellakin!

2 kommenttia:

  1. Kylläpä nyt koetellaan. :( Nellille paranemisia, toivottavasti kuitenkin tuosta selviäisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo :( Nelli voi jo paremmin et jännätään moten käy nyt!! :)

      Poista