sunnuntai 28. helmikuuta 2016

SHY Sastamala

Olin ilmoittanut koko porukan näyttelyyn 3 näistä vieläpä ulkomuotoon ja kaksi oli eka kertalaista ulkomuodossa, joten jännitävää oli. Edellisenä päivänä jännitti kuinka pääsemme lähtemään, koska lunta tuli niin valtavasti, että hyvä kun autolla pääsi tietä pitkin menemään. Onneksi etelässä oli hyvä keli ja vähän lunta.  Näyttelypäivä meni mukavasti. Paljon ihmisiä tuli juttelemaan, ja arvostelut meni sutjakkaasti. Olin odottanut, että pääsemme vasta 6 kotia päin, mutta pääsimme jo 3 maissa lähtemään. Joten olimmekin jo 9 jälkeen kotona. Kauhavalla jätimme kaksi hamsua kyydistä, ja Kaustisella yhden, ja vielä yksi täällä odottaa hakijaa. Ihan vähä itsekkin ihastuin rauhallinen ja söpö.

Alkemistin ? Emmalle menee.
Tuloksiin en kovin tyytyväinen ole, kun lähes jokaisessa hamsterissa oli jokin pielessä. Paitsi Dooriksessa, mutta siihen tulen myöhemmin :( Aivan mahtavan tyytyväinen olen kumminkin Titon ulkomuoto arvosteluun, ja varsinkin siihen kuinka se meni juuri kuin olisi itse kirjoittanut. Samaten hienon talvikon bongasin arvostelusta, ja huikkasin Mikkille, että ompa hieno, niin tämähän sai ERI-, jos kuulin oikein. Toki kääppäreihin perehtynyt paljon ennemmän, mutta syrkki silmääkin pitäs kehittää! Sitten itse ne tulokset. Pistän myös harvinais laatuisesti nyt ulkkis koko arvostelut, koska niin vähän näitä.

FIN TVLH LJV15 Goldilock`s Savoir Faire* "Fanni"Yleiskunto: Hieman hoikka, kaipaa massaa ja lihaksia.
Turkki: tiheä ja hyväntuntoinen, hyvä iho
Kovat, silmät, hampaat: ok
Kynnet: ok
Käsitelttävyys, luonne: kiinarimaisen leppoisa
Yleisvaikutelma: kiva herra (kai tarkotettu rouvaa XD)
Arvosana, palkinnot: H+
Oma kommentti: Olin hieman yllättänyt. Hieman hoikka Fanni oli kuten melkein aina, mutta odotin EH:ta.

FIN VLH Lilith "Lili" 
Yleiskunto: hieman hoikka, mutta ikäisekseen ok
Turkki: hyvä iho, siisti turkki
Kovat, silmät, hampaat: ok
Kynnet: ok
Käsitelttävyys, luonne:suloinen kiinari mummo
Yleisvaikutelma: sprotti mummo
Arvosana, palkinnot: EH, EP-hieno veteraani
Oma kommentti: EH:ta odottelinkin. Lilillä hieman ikä alkaa näkyä jo näinkin nuorella iällä, mutta turkki on upea.

Goldilock`s Mulla Svengaa Taas* "Senni" 
Yleiskunto: Sopiva massa, hyvä, V.O hieman lihaksia.
Turkki: ok,iho hyvä, turkki voisi palautua hieman paremmin.
Kovat, silmät, hampaat: ok
Kynnet: ok
Käsitelttävyys, luonne: kiltti kiinari
Yleisvaikutelma: suloinen laikukas
Arvosana, palkinnot: EH+, KUMA-Luonne
Oma kommentti: Tyytyväinen olen Sennin arvosteleen. Mahtavaa kun osasi käyttäytyä! :) Turkkien kanssa oli Sennin ja Titon kanssa ongelmaa kun edellisenä päivänä tein loppu silausta. Varmaan tämä kuivuus teki.

pää, silmät, korvat: isot korvat, kauniit silmät, kohtuullinen naaraan pää.
Tyyppi, koko: sopiva koko, hieman kapea etuosa
PV, merkit, kuvio: perusvärissä punaisuutta, hyvä juova, laikut painottuneet takaosaan.
Turkki: ok
Kunto: ok
Arvosana, palkinnot: EH-, KUMA-kokonaisuus
Oma kommentti: Ei tällä kertaa irronnut Sennille sertiä :( Toivottavasti ei jää taas yhen sertin ihmeeksi. Meinaan kumminkin ulkomuotoon vielä ilmoittaa.

Goldilock`s Taquito* "Tito"

Yleiskunto: Sopivassa massassa, hyvä
Turkki: hyvä iho,hyvä turkki, mutta voisi palautua paremmin.
Kovat, silmät, hampaat: ok
Kynnet: ok
Käsitelttävyys, luonne: Kiinarimaisen leppoisa
Yleisvaikutelma: Suloinen tarkertuja
Arvosana, palkinnot: EH+, KUMA-luonne
Oma kommentti: Ei tullut taaskaan ERIÄ, johon olen hyvin pettynyt :( Tito on hienossa kunnossa.

pää, silmät, korvat: Kauniit silmät, hyvä pää ja kauniisti asettuvat korvat.
Tyyppi, koko: koko kohtuullinen, hyvä tyyppi
PV, merkit, kuvio: pv saisis olla voimakkaampi, hyvä tikkaus, haalea juova
Turkki: pitkiä karvoja
Kunto: hyvä
Yleisvaikutelma: kaunis rakenne, hieman heikko perusväri
Arvosana, palkinnot: EH, S5 + sert
Oma kommentti: Tähän olen tyytyväinen. Tito on niin mahdottoman kaunis. Silmät, korvat ja pää on niin upeat. Ainoo tuo väri, se ei oo hyvä. Toivottavasti sen vaihtaa. Pääasia, että Serti tuli, ei ollut turha reissu, ja Tito menee kyllä uudemman kerran ulkomuotoon! Mahtavaa saada semmoinen hamsu jota voi käyttää ulkomuodossa. (kasvattajalle vv-pisteitä :D)

Minions` Dominique Dalton "Dooris"
TS-palkinto jäi kasvttajalle

Yleiskunto: Erinomaisessa kunnossa, mahtavaa!
Turkki: Erinomaisessa kunnossa
Kovat, silmät, hampaat: Sievät silmät, ruttu korvat, hienot hampoaat
Kynnet: kunnossa
Käsitelttävyys, luonne:antaa tutkia hyvin itseään. Maistelee tuomarin kättä
Yleisvaikutelma: Dalmis <3
Arvosana, palkinnot: EH, KUMA-yleisvaikutelma
Oma kommentti: HARMITTAA!! Dooris olisi voinnut helposti pärjätä, mutta oli todella kipeä, ja puri tuomaria. Dooris oli juuri ennen näyttelyä yöllä katkonut sitten häntänsä! Eipä auttanut varjelu korkeilta vikirreiltä. Asia selvisi ulkomuotoarvostelussa. Harmittaa ihan hirveesti, en voi ees sanoa kuinka paljon! Nyt häntä on irtonainen. Harmikin lastaa ei voi laittaa niin voisi luutua edes suoraan.

pää, silmät, korvat: erottuva kuono
Tyyppi, koko: pitkä tyyppi, hyvä koko
PV, merkit, kuvio: nokinen perusväri, vajaavainen laikukas
Turkki: erinomainen turkin tiheys
Kunto: erittäin hyvä
Yleisvaikutelma: veikeä kuvio naamassa
Arvosana, palkinnot: HYL, TS
Oma kommentti: No tähänhän sitten yhteen haukku paperiin jäi Dooriksen ulkomuodossa käynnit :( Häntä oli yöllä katkennut, kuten lemmikki arvostelussa kerron.

Vuoden voittaja palkinnot myös sai tästä näyttelystä. Ja oli muuten hienot! Tosi ihanat pienet, ja kauniit. Sekä kortit oli mukavan kokoisia tänäkin vuonna! Yhtään isompia ei toivo. Hamsuista valitetttavasti enään Fanni oli elossa poseeraamaan palkintojensa kanssa.



Sitten ihmettelen ihmisten välinpitämättömyyttä hygienian suhteen. Siitä SHY tiedotti facebookissaan. Mikä boksiin laitetaan se on puhdasta ja uutta, ja koko boksin sisältö menee roskiin näyttelyn jälkeen. AINA! Itse olen aina toki pessyt boksit heti näyttelyn jälkeen, mutta nyt kun tuntunut olevan tauti tapauksia ennemmän vien kassit suoraan pesuhuoneeseen josta vien pelkän hamsterin hamsulaan. Boksin sisältö roskiin, ja kaikki pesuun Olen alkanut myös kasseja pesemään muutaman kerran, ja nyt pistin viltitkin suoraan pesuun.




lauantai 13. helmikuuta 2016

Liminka pet show

Minions` Dominique Dalton "Dooris" 

Yleiskunto: Kiinteä, lihaksikas, massakas
Turkki:kaikinpuolin kunnossa
Korvat, silmät, hampaat: kunnossa
Käsiteltävyys: todella mukava käsitellä
Yleisvaikutelma: ihana laikkuneiti
Arvosana/palkinnot: ERI, PLH1, BIS3
Oma kommentti: Jee iso D! Teki melkosen suorituksen olleen niin nätisti kaikkien käsittelyjen ajan. oon ylpee <3 Bississä hieno sijoitus hamsuksi! Syrkkejä oli jotakuinki 40 paikalla.

FIN TVLH LJV15 Goldilock`s Savoir Faire*
"Fanni"
Yleiskunto: kokoisekseen sopusuhtainen. Hyvä massa.
Turkki: tosi tasainen ja tiheä.
Korvat, silmät, hampaat: isot nappisilmät. Hauska pitkä häntä. Hieman terävät kynnet.
Käsiteltävyys: tosi rauhallinen ja leppoisa.
Yleisvaikutelma: viehkeä neiti
Arvosana/palkinnot: ERI-, PLH5
Oma kommentti: Fanni onkin aivan super hienossa kunnossa. Jännä tuo kynsien pistely kun leikkasin torstaina niin kuin aina.

FIN VLH Lilith "Lili"
Yleiskunto: ikä näkyy yleiskunnossa. Hieman kevyt.
Turkki: tiheä ja tasainen. puhtaan valkoinen maha, jossa aavistus kellertävää.
Korvat, silmät, hampaat: Hieman uniset silmät. hieman terävät kynnet.
Käsiteltävyys: Todella rauhallinen ja leppoisa
Yleisvaikutelma: suloinen mummeli
Arvosana/palkinnot: EH+
Oma kommentti: Lili meinasi jäädä kotiin, hoikkahan se kyllä on ,mutta hyvän arvostelun sai silti!

Goldilock`s Mulla Svengaa Taas* "Senni"
Yleiskunto: Hieman hento. Voisi olla lihaksikkaampi.
Turkki: hyvin palautuva, tasainen ja puhdas
Korvat, silmät, hampaat: kynnet hieman terävät. Ihanat isot korvat.
Käsiteltävyys: utelias, antaa kiltisti tutkia
Yleisvaikutelma: hauska hiirulainen
Arvosana/palkinnot: EH+
Oma kommentti: Hylkyä ootin ja EH+ tuli! Että voi vaan sanoa, että erittäin tyytyväinen. Neiti nimittäin tikkasi mut verille kun boksiin sen laitoin :D Arvostelussa käyttäytyi erinomaisesti :)

Goldilock`s Taquito "Tito"
Yleiskunto: hieman takapainoinen, kaipaa lisää lihasta eteen.
Turkki: hyvin palautuva ja tiheä
Korvat, silmät, hampaat: suloiset silmät. Hurmaavat viikset. Kynnet hieman terävät.
Käsiteltävyys: Hieman jännittää näyttely tilannetta. Anta kiltisti käännellä.
Yleisvaikutelma: suloinen tarttuja
Arvosana/palkinnot: EH
Oma kommentti: Ainoa josta oli kyl hieman mieltä kun mun läskipallero on niin upeessa kunnossa! Urokset ainaki mulla on aina takapainoisia kun pitää palleja kannatella, eikä Tito ees pahasti oo.

Kaiken kaikkiaan oli yllättävää tuo kynsien terävyys. Kun leikkasin kuten aina torstaina. Ovatko vaan nukkuneet siitä lähin ja eivät ole kuluttanut niitä, vai mikä maksoi tällä kertaa kun eivät olleet kuluneet.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Suosikit

Hamsulan suosikit järjestys. Törkeänä mammana meinaan näitä kategorisoida, ja kertoa miksi tykkään jostaki ja miksi en niin paljon. Vaikka jokainen tietenkin on tärkeä lemmikkini, mutta toisista vaan tykkää ennemän kuin toisista :) Erityisen vaikeaa oli nämä 1 ja 2 sijojen eläimet, kun niistä en keksi kumpi hamsuista on lempparimpi, joten tehdään näin!


1. Rin: Ihanan rauhallinen, super rohkea epäkiinari :D Aivan ihana juoksuttaa kun tulee kiipeilemään syliin ja jemmaa pähkinöitä jota hakee kädestä. Pärjännyt aikoinaan tosi hyvin näyttelyssä. Ei näpi. Ei miinuspuolia.

1. jaettu sija Fanni: Ihanan super kiltti, joka ei varmasti voisi koskaan kuvitellakkaan maistavansa kättä. Hieman jännittäjä,mutta ei haittaa. Hassu tapa, että kun se pääsee juoksemaan se luulee villiintyneensä. Kunnes käyttää häkissä niin on taas kesy normi itsensä :D Myöskin hieno näyttelyura, joka vielä kesken. Ei miinuspuolia.

2. Tito: Tämä nuori herra ei ole vielä kummemin tehnyt, muutakuin ollut super söpö! Ehdottomasti paras rakenteellisesti mun kiinareista. Kerran näppässyt pienesti, mutta yleensä ei semmoisia touhuja harrasta. Mukava käsitellä. Toivon tälle menestyksekästä näyttely uraa!

2. Jaettu sija Dooris: Vaikka Dooris on Dooris kaikkine kujeineen niin se on hyvin tärkeä. Milloin herättää keskellä yötä, tai keksii jotain muuta konnuuksia, kuten rämpyttää pullon tyhjäks, tai maistelee kättä, tai varastaa ruokaa sylistä :D Niin tämä on kyllä semmonen tytteli, että pakkohan siitä on tykätä! Aivan ihana väritys.

3. Lili: Pienenä oli kovin laiha, ja hieman näppäilikin. Niin jotenkin en kai koskaan ole kiintynyt niin paljo. Tosin poikasena tämä oli yksi suosikeistani, ja valitsin sen heti kun näin ihanan kuvion ja päänrakenteen vuoksi. Koon ja luonteen takia ei saannut koskaan poikasia. Aikuisena nyt ollut kiltti ja mukava, eikä enään näpi. Menestystä tullut näyttelyissä nyt vanhana jonkin verran. Ainoa oma kasvatti tällä hetkellä. On aktiivinen kädellä, ei löllää.

4. Senni: Rouva purukalusto. Pienenä näppi vähän, mutta sitten lopetti moisen touhun. Ollut aina super menijä, eikä pysy sekunttiakaan paikallaan. Nyt ihan viime aikoina alkanut näppimään hyvin paljon. Tämä harmittaa kun ulkomuodollisesti menestynein hamsuni.

Todella vaikeaa järjestykseen laittaa rakkaita hamsuja <3

Senniä ei huvittais käsittely

Fanni sormustelee <3

lauantai 6. helmikuuta 2016

Marjat 2v!

Onnea Marja-poikueelle tänään 2v <3 Ja tietojeni mukaan 6 on vielä elossa. Toisessa kuvassa yksi synttärisankareista ja näköiskakku!


Pusu <3