lauantai 14. kesäkuuta 2014

Kasvimaa ja uusi tulokkaita

Kasvimaalle vihdoin haettiin taimet alkuviikosta. Puutarhalle saimme kuulla, että olimme hieman myöhässä taimien oston suhteen. Kaikki alkoi olla loppu. Saimme viimeisen kesäkurpitsan, viimeisen avomaakurkun, toisiks viimesen kirsikkatomaatin. Lopulta saatiin kyllä ihan kivasti kaikkea: kesäkurpitsa, 2 paprikaa punainen ja keltainen, avomaakurssu, kirsikka tomaatti, lehtipersilija ja basilika meillä oli valmiina. Voitettiin juhliksesta. Eilen päästiin nämä viimein istuttamaan.

Mukana myös tommoinen lääkekasvi hyttysen puremiin. Ei siis ruuaksi.

Piitkä tomaatti
Myös Candycanessa piti käydä shoppailemassa kun muutama juttu puuttui uusilta tulokkailta.


Sitten itse pääasiaan nimittäin uudet vauvat kotiutui ihan hetki sitten. Alkuvaikutelma on todella hyvä! Ovat suloisia ja kilttejä, sekä rohkeita! Heti tulivat kädelle. Katsotaan mitä näistä kehittyy. Toivottavasti mukavia kavereita lemmikkiluokkaan. Koitan myös asuttaa neidit samassa asumuksessa. Nimiä heille en ole vielä keksinyt.



¨
Kysymys postaukseenkin tullut kivasti kysymyksiä. Ja niihin osaan jo vastannu, mutta vielä kesken. Joten vielä saa lisätä kysymyksen jos joku mietityttää. Kysymys postaus tuossa alempana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti