sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Haluan syöttää väripalleroita!

Hyvistä siemenseoksista varmaan on puhuttu jo paljonkin, mutta jos haluaa syöttää hamsterilleen, tai mille tahansa lemmikille iloisenvärisiä asioita, niin niitä saa myös terveellisesti! Nimittäin tänään ensimmäinen mössö valmistui oman maan rehuista. Olisin vielä punaista halunnut joukkoon, mutta paprika ei ollut ihan kypsä.

Omasta maasta kesäkurpitsa, persiljaa ja basilika

Valmis mössö, tässä lisäksi vielä kurkkua. Joka on naapurista, että lähituotantoa sekin.  Tämän teko haisi aivan käsittättömän pahalle, mutta toivotaan, että hamsuille kelpaa. 
Näin helpolla, voit antaa hamsullesi värillisiä asioita turvallisemmin.

Tuoreruokintaan liittyen kannattaa lukaista tämä artikkeli: http://wonderlandshamstery.blogspot.fi/2014/07/liika-tuoreruokinta.html

Meidän kasvimaahan sai aluksi kovan kolauksen pakkasen takia. Avomaakurkku kuoli heti, ja kirsikka tomaatti perässä. Tosin se alkoi kasvaa uudelleen, mutta aika kituen, ja muutama hassu kukka ollut, ei taideta niitä saada nyt. Kesäkurpitsa innostu heti todenteolla tästä kuumasta! Ja joku vieläpä väitti netissä, että ne kasvaa parhaiten 18 asteessa! Höpö höpö, kyllä meillä se kitu niin kylmällä kauan, mutta ootappas kun nyt on nämä trooppiset ilmat niin kyllä kasvu rähäti, ja niitä on tulossa paljon! Onneksi, onhan se hamsujen herkkua kurkun lisäksi. Samoin persilija on ihan mahoton kasvamaan. Sitä veinkin jo kaverinkin hamsuille maistiasiksi.

Koko "kasvimaa"

Keltasia paprikoita

Punaisia paprikoita

Kesäkurpitsaa

Jotten nyt vallan jäisi nämä kuvat joka kerta pelkiksi ruuiksi, niin pistetään pari hamsu kuvaa, jotka otin muutama päivä sitten, niissäkin tosin ruokaa!

Prinssi ja mansikka

Ariel ja mansikka

Isä ja poika vai poika ja isä? Aika samannäkösiä herroja :D

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Ja taas niitä pähkinöitä....

Eli pähkinä shoppailulla oltiin taas, mutta mikä onni oli vielä, että kaikki irto tuotteen oli -15% punnitse ja säästässä! Tämmöseen hamsulaan kun niitä menee hirveästi ja matkaa niitä hakemana tulee kumminkni 100km, että kantsii ottaa kerralla kunnon pussillinen. Sekä ostin Tokmannista ihanan pinkin uuden jyväsäilytysrasian. Tarkoitus on ollut ostaakkin isompi kun tuo litranen on heti loppu tämän lauman kanssa. Nyt ainaki piisaa! Jyväsekoituksessahan mulla on Rapunzel hamstermix, Rapunzel herkku mix, Bunny syrkki ja kääppäriä ja Muckin hamster menua. Kolmea ekaa saa candycanesta, ja viimeistä Oulun Lilzoosta. Ruokaa yleensä pistän kerran viikossa sen verran, että se riittää. Jotku hamsut syövät kupin tyhjäksi siihen mennessä kun lisään. Osa ei todellakaan, niille sitten ei tarvitsekkaan lisää laittaa. Esim. Lili ei syö mitään muutako yhtä ainuaa hyvin pientä siementä, jota Mauri vihaa ja jättää ne kuppiin, Niin yleensä Maurin jämät päätyy Lilille, kun se tykkää.


Näissä kätevä säilyttää kauniisti kaikkea. Alimmassa siis perussiemenseos, seuraavassa pähkinöitä, sitten wc-hiekka ja ylimmässä uutuutena herkkuseos. Enään en ihan jotka purkista anna erikseen vain tein rasiaan kätevää seosta.


Herkkuseoksessa on luomu hampunsiemeniä, seesaminsiemeniä, hernelastuja ja yhtä Bunnyn herkku-seosta. Jauhomatoja en tähän laittanu erikseen lisää, ne annan vielä erillisestä purkista. Tätähän laitan kerran viikossa, kuten tähänkin mennessä.


Ja sitten tietenkin ite niitä pähkinöitä! Punnitse ja säästästä. Luksus pähkinä sekoitus. Tossa on vähän kaikenlaista. Tätäkin hamsut saa kerranviikossa. Yleensä napsin jokaiselle yhden jokasorttia ja niitä mitä eniten niin saa 2.

Ja ruuat pakastan aina ennen käyttöä, ja loput jotka ei oo rasioissa niin säilytän pakkasessa.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Ikävävämmän puoleisia asioita kuuluu hamsulaan - R.I.P Dee

Pahin asia nyt tietenkin on, että Dee lopetettiin sunnuntaina, luultavasti kohtutulehdus. Deellä tuli mätää takapäästä tuossa kesäpuun lopussa yhtenäpäivää, mutta se jäi siihen. Nyt sitten viime perjantaina mätää tuli taas, ja lauantaina muuttui vereksi. Antibiootitkin jo hommasin, mutta sunnuntaina tilanne näytti siltä, että olisi paras lopettaa. Varsinkin kun seuraava lopetus mahdollisuus olisi ollut vasta keskiviikkona. Dee puri mua kun tutkein, ja kävely ei ollut enään normaalia. Käveli kyyryssä. Joten jouduin tehdä ikävän päätöksen. Ilta menikin itkeskellessä, ja yöllä ei saannut nukuttua millään. Kurjaa tämä toisen elämästä päättäminen. Dee myös oli eka jalostushamsuni, ja saikin ihanan poikueen luonani. Lepää rauhassa rakas FIN VLH Debbie Darling <3

Nuori Dee

Vauva Dee, ekapäivä meillä
Myös muuta vähemmän ikävää on sattunut. Nimittäin Nelli ja Tuuli joutu erottaa. Nelli alko niin pyntätä Tuulia, ettei toinen voinnut tehdä melkein mitään! Joten nyt erotin sitten ne omiin kämppiin.

Myös Ronja on ollut pahan kurinen nimittäin yks päivä neitin duna näyttä tältä.





keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Eka poikue 1v!

Meela 1v
Ensimmäisen poikueeni syntymäpäivä on tänään. He täyttävät 1v! Onnea kaikille! Olisi kiva saada kuvia kasvateista miltä nykyään näyttävät :) Osaa tietenkin näyttelyissä nähnyt. On se uskomatonta, että siitä on niin kauan ja silti niin vähän aikaa kun nää palleroiset näki päivän valon. Muistan kun istuin hamsulassa ja puoli neljän maissa päivällä eka syntyi ja kuulin sen "iiip" Itku kyllä tuli oli se niin söpö ääni, ja odotettu!

Jurvan Pet show

Jurvan näyttelyyn ilmoitin erittäin kalliin kasan hamsuja. Nimittäin kaikki paitsi Leevin, joka on eläkkeellä. Voi olla, että Dee jää kotia, koska oli onnistunut katkaisemana hampaansa jotenkin kummasti. Tosin voivat keretä kasvaa jo takaisin hyvällä alulla jo. Lili on hirveän pieni, mutta lähtee hakemana hieman kokemusta.

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kysymyspostauksen - vastaukset

1. Miten päädyit kasvattamaan hamstereita? 
Tästä haluttiin koko postaus, mutta valitettavasti sen takana ei ole hienoa tarinaa joten, lisäsin sen näihin kysymyksiin. Syrkeillä aloitin, ja niitä aloin kasvattamaan ihan vain sen takia, että on vaikea saada kilppareita muilta kasvattajilta, joten oli tehtävä itse. Valkoisia oli myös silloin aika vähän kun niitä suunnittelin. Nykyän paljon helpompi saada valkoisia, ja toinen vaikuttava tekijä oli Arielin kertakaikkisen upea luonne halusin samanlainen hamsun jatkamaan. Myös se, että tietää kuin paljo poikasta on käsitelty on täysin itsestäsi kiinni. Ja pääsee seuraamaan lemmikkinsä elämää koko eliniän. Myös pääsee itse vaikuttamaan myös vanhepien valinnalla siihen millaiset poikaset tulee.

FIN VLH Debbie Darling, ensimmäinen kasvatus mielessä ottamani hamsteri vauvana. Kuva - Serafima Stabrova


2. Miten tutustuit hamstereihin? 
Sukulaisillani ollut paljon hamsteita, ja sieltä ekat kokemukset tullut. Jossaki välissä luin hamsterinäyttelyistä, ja se kuulosti mahtavalle. Se juttu kumminkin jäi sitten siihen. Kunnes tutustuin Mariin, ja kävin hänen luona katsomassa hamsterieta Iitä ja Lunaa. Sitten oli pakko saada jo oma, ja sillä tiellä ollaan, ja paluuta hamsuttomuuteen tuskin on.

Marin hamsu FIN VLH Ii


3. Hamstereiden hyvät ja huonot puolet? 
+ helppo hoitoinen
+ ei vie älyttömästi aikaa
+ Pärjää päivän/kaksi kotona ilman hoitajaa tarvittaessa
- Näihin jää koukkuun, ja voi huomata piaan omistavansa aika monta hamsua.
Tämä oli vaikea!
- lyhyt elinikä
- sairaudet (ei yleensä voida hoitaa)

4. Lempi hamsteri nykyisistä?
Ihan mahdottoman vaikea kysymys näinstä on vaikea sanoa lempparia. Jos pelkistä syrkeistä pitäis sanoa niin Ariel. Ihanan iso ja niin kiltti ja rauhallinen. Rin ja Sulo on myös sieltä kärkipäästä. Jokainen omalla tavallaan lajinsa lemppari. Mutta yksi nyt päätettävä niin sanon Sulo! :)

FIN VLH Cheersbigears Gary "sulo" vauvana.

5. Lempihamsterisi kaikista omistamistasi hamstereista koskaan?
Pahalla kysymyksellä jatkuu. Sintti ja Blanca varmaan kumminkin ne unohtamattomimmat, kun saivat tähän harrastukseen kunnolla mut koukkuun. Ehkä noista kahesta vielä Sintti. Se kumminkin oli ekani, ja todella kiva luonteinen hamsu.
FIN KVA FIN TVLH KVV12 LVV12 KJV12 Susa-Erma`s Blanca
LJV11 Sintti

6.  Jos saisit kasvattaa vain jotain värimerkillistä hamsteria (syrkit), mikä väri se olisi?
Varmaan ruoste. (satiinina :D)

Turmenialainen tyttöystävä** Tällaisia <3 kuva Emma Timlin


7. Jos et saisi kasvattaa kinkkejä ja syrkkejä, mitä lajia kasvattaisit?
Talvikko tai cämpsy. Kummassakin puolensa. Ja mistä sitä tietää vaikka syrkit vaihtuu jompaan kumpaan noista. Aika näyttää.

8. Mieleenpainuvin sijoitus hamsterillasi näyttelyissä?
No se ei sijoitus ole, mutta Sintin kuma ekassa näyttelysä tuntu kuin olisi voittanut lotossa. Mieleenpainuvin sijoitus oli. Kun olin ekaa kertaa SHY näyttelyssä Lempäälässä äitini kanssa. Olin silloin vielä masentunut. Äiti kärsi erittäin paljon istuessaan 9h samalla penkillä tylsistyneenä. Sintti oli sielä PLH 1 ja BIS 1. Voi sitä riemun määrää! Pistästä aikaa aikoihin varmaan sillon hymyilin. Sekä oli melkonen kulttuuri shokki meilla molemmille kun kaikissa kaupoissa empäälässä oltiin niin kivoja, ja näyttelypaikalla ihmiset hyvin töykeitä meille kun jouduimme kysyä apua kun ekaa kertaa oltiin.
Sintin eka KUMA

9. Mikä kiinankääpiöhamstereissa viehättää?
Tämä on vaikea selittää. Ennen ajatteli, että ei ikinä kinkkiä hyi, mutta miten kävikään. Valkoinen väri houkuttelee, ja laikut siinä oli niin hauska lisä niin halusin semmoisen hamsterin. Sitten kun kiinarin sain se luonne vei mennessään. Olin kuullut vain huonoa kinkkien luonteesta, mutta Rin oli/on mitä ihanin todella helppo käsitellä ja hoitaa. Joten kinkkien ulkonäkö ja luonne miellyttää. Toki urosten pallit on hieman rumat :D Sekä se ettei niitä ihan jokaisella ole kiehtoo myös.

FIN VLH LJV14 Snowqueen

10. Tykkäätkö rotista?
KYLLÄ! Olen omistanutkin kolme. Ne ovat niin ihania eläimiä, että ottasin heti jos niitä saisi hajuttomana. Olen todella hajuherkkä ja en siedä pahoja hajuja kovin hyvin. Rotat kumminkin haisivat aikalailla vaikka häkkiä pesi painepesurilla kerran viikossa. Rottia on hirveän ikävä.
Emilia Clarke
Tsukiyomi ja Amaterasu
11. Jos Suomea ei olisi niin mihin maahan muuttaisit?
Hmm...tätä olen miettinyt. Jotekin Kreikka tulee mieleen. Joku välimerenmaa se varmasti olisi. Sielä on minua miellyttävä ilmasto. Pääasia kumminkin, että maa jossa ei oo lunta ja pakkasta!

12. Lempivärisi jokaisesta hamsterilajista?
Cambpelli - musta vn täplikäs
Kiinankääpiö - ms valkoinen
Roborovski - ms valkoinen
Syyrialainen - Kyyhkynharmaa vkkk (tää on vaikee monta kivaa)
Talvikko - Helminormaali (Tässäki vaikee valita yks...)

13. Kasvatuksessa, mitä tekisit toisin jos voisit palata ajassa taaksepäin? Muuttaisitko mitään?
Ei ole kyllä tarvinut katua. En tekisi mitään toisin. Yhdelle tyypille en myisi jolle myin poikasen.

14. Hauskin ennakkoluulo, minkä olet kuullut liittyen hamstereihin?
Ehkä niiden koko, aika moni kun luulee marsuja hamsuiksi. Tai usein kysytään mitä temppuja niitten pitää osata näyttelyssä.

15.  Jos ei hamsterit, niin mikä muu jyrsijä?
No hiiret ja rotat on ihania. Kyllä varmaan tässä tilanteessa voisin sanoa hiiri. Ja gerbiilikään ei oo pois suljettu.

16. Minkälainen on hyvä hamsteri?
Jos nyt ei ehditä täydellistä niin hyvä olisi mielestäni, että luonne olisi hyvä. Hyvällä meinaan, ettei ttarvisi pelätä, että hamsteri puree, antaisi hyvin käsitellä ja pysyy vaikka lapsen kädessä. Sitten tietenkin plussaa aina jos ulkomuodollisestikkin kaunis. Tässä tarkoitan nyt standardin mukaan kaunista.

17. Millaisen hamsterin haluaisit vielä omistaa?
Ehdottomasti cämpsyn musta vn täplän ja satiini ruoste syrkin. Ne on semmoiset pakko saada vielä joskus. Hyvillä luonteilla tietenkin.

18. Millä perusteella valitset kasvatillesi kodit? Mitkä asiat vaikuttavat?
Ensinäkin hyvä ensivaikutelma. Haluan yleensä ensin sähköpostilla viestin, ja sitten olisi kiva puhelimessa jutustella, mutta aina näin ei käy. Varsinkin kun voi olla tuttukin joka ottaa.  On hyvä, että ostaja on lukenut myyntiehdot ennen kuin ottaa yhteyttä, siitä näkee yleensä paljon, ja kertoo reilusti itsestään ja kyselee jos joku painaa mieltä. Myös en halua hamsujani kiertokotiin, mutta tätä yleensä tarvii vain toisien kasvttajien kanssa miettiä. Johonkin luotettaviin tämmöisiinkin voisin myydä. Kotien etsiminen kumminkin on mielestäni tosi inhottavaa puuhaa, kun ei ikinä voi olla varma millainen kyseinen ihminen on oikeasti. En nyt parempaa vastausta tähän osaa antaa.

19. Minkalaista hamsteria suosittelisit ensimmäiseksi hamsteriksi?Miksi?
Lajeista sanoisin, että talvikko on tietyllä tapaa helpoin. Ne kun kesuuntuu niin helposti, ja ei ihan niin iso asumusta tarvi. Toisaalta syrkkikin on hyvä kun kokoa on ennemmän lapsen esimerkiksi käsitellä. Noissäkin oltava todella tarkka minkälaiselta kasvattajalta ottaa käsitteleekö nämä poikasia tarpeeksi. Syrkit tosin vaikeampi saada kesyiksi, muttei todellakaan mahdottomuus.

20. Voiko hamsterieta olla liikaa yhtäaikaa? 
Voi todellakin olla! Itse pidän nyrkkisääntönä itselleni, että jaksan kaikkia hoitaa ja käsitellä jokapäivä (tai lähes jokapäivä), jaksan siivota ne kerran viikossa, ja kaikki pääsevät juoksemaan riittävästi. Jos en näitä perusedellytyksiä jaksa tarjota hamsuille niin sillon niitä on liikaa.  Myös haju on merkittävä asia. Ainakin nyt hajun puolesta minulla tuntuu olevan aika paljon hamsuja. Toko vaikuttaa laji ja sukupuolikin. esim. kiinarit ei haise yhtään, mutta syrkit ja talvikko uros kyllä lemuaa.

21. Montako hamsteria suosittelet 12 vuotiaalle?
12 vuotias asuu vielä vanhempien luona ja vanhempien mielipide toki vaikuttaa, koska hamsterit loppupeleissä on heidän vastuullaan. Silti 12 vuotias voi jo hyvinkin olla vastuullinen hoitaja. Minulle tuossa iässä olisi riittänyt yksi, mutta sanottaisko, että 1-3 asumusta olisi hyvä. Kun omassa huoneessa varmasti niitä pitäisi pitää. Minulla oli lapsena iso huone, mutta ei sinne monta olisi mahtunut yksi ehkä.

22. Onko syksylle tulossa syrkki poikue? 
Mahdollisesti talvella tulossa syrkki poikue. Ronjalle jos löydän mukavan poikakaverin väriltään kyyhkynharmaa tai kyyhkynharmaa-hunaja.
Revontuli "Ronja"


Kiitos paljon kysymyksistä! :)

torstai 19. kesäkuuta 2014

Valiotodistukset tuli! :)

Vähän päivittelin blogiasieltä täältä. Varsinki vihdoinki uudet hamsula kuvat hamsula osioon. Tympäsi ne vanhat jo.

Valioitahan tänne tuli nyt yllinkyllin lisää ja heitä kuvailin tietenkin. Ruusukkeita heille ei vielä oo mut lainasin Sulon ruusuketta kuviin.

Valio seinä

Dee

Leevi

Rin
Myös kuvasin näitä uusia ihanuuksia. Petisessä lisää kuvia. Nimesin normaalin Nelliksi ja helmen Tuuliksi.



Tuuli

Nelli
Kysymys postauskin edistyy hyvää tahtia! :)

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Kasvimaa ja uusi tulokkaita

Kasvimaalle vihdoin haettiin taimet alkuviikosta. Puutarhalle saimme kuulla, että olimme hieman myöhässä taimien oston suhteen. Kaikki alkoi olla loppu. Saimme viimeisen kesäkurpitsan, viimeisen avomaakurkun, toisiks viimesen kirsikkatomaatin. Lopulta saatiin kyllä ihan kivasti kaikkea: kesäkurpitsa, 2 paprikaa punainen ja keltainen, avomaakurssu, kirsikka tomaatti, lehtipersilija ja basilika meillä oli valmiina. Voitettiin juhliksesta. Eilen päästiin nämä viimein istuttamaan.

Mukana myös tommoinen lääkekasvi hyttysen puremiin. Ei siis ruuaksi.

Piitkä tomaatti
Myös Candycanessa piti käydä shoppailemassa kun muutama juttu puuttui uusilta tulokkailta.


Sitten itse pääasiaan nimittäin uudet vauvat kotiutui ihan hetki sitten. Alkuvaikutelma on todella hyvä! Ovat suloisia ja kilttejä, sekä rohkeita! Heti tulivat kädelle. Katsotaan mitä näistä kehittyy. Toivottavasti mukavia kavereita lemmikkiluokkaan. Koitan myös asuttaa neidit samassa asumuksessa. Nimiä heille en ole vielä keksinyt.



¨
Kysymys postaukseenkin tullut kivasti kysymyksiä. Ja niihin osaan jo vastannu, mutta vielä kesken. Joten vielä saa lisätä kysymyksen jos joku mietityttää. Kysymys postaus tuossa alempana.