Kasvattaja

Ite

Elikkä minä itse olen -89 syntynyt nainen Keski-Pohjanmaalta Kannuksesta. Suurena rakkautena eläimet. Harrastan tällä hetkellä hamstereita ja koiria. Olen myös omistanut kaneja, kissoja, rottia ja akvaariokaloja. Muita harrastuksiani on pienimuotoisesti: valokuvaaminen ja metsästys. Koulutukseltani olen nuoriso- ja vapaa-aika ohjaaja sekä pukuompelija. Olen naimisissa.

Kasvatus 

Olen aloittanut hamsujen kasvattamisen vuonna 2013 ensin syyrialaisilla. Onneksi mukaan tuli kiinarit, jotka paljastui heti omaksi jutuksi, jonka jälkeen tuntui, että syyrialaiset ovat niin vähän se oma juttu, että saavat jäädä. Yksi poikue syrkkejäkin vielä syntyi tämän jälkeen, mutta edelleenkään se ei tuntunut hyvälle, että syrkkejä en tällä hetkellä aio kasvattaa. Kokeillut olen myös cämpsyjä kahden poikueen verran. Nekin kiinnostavat vaikka suunnitelmat menneet aina mönkään diabeteksen takia, mutta tällä hetkellä tarkoitus panostaa kiinareihin.

Kiinareissa kasvatan tällä hetkellä normaali laikukasta. Toki normaalejakin syntyy, ja myöhemmin mahdollisesti ms valkoistakin. Tarkoituksena on hakea kasvattajanimeä, kunhan joskus on tarvittava määrä eläimiä.

Kasvatuksessa haluan painottaa eniten hyvää lemmikin luonnetta, ja terveyttä sekä näiden salliessa kasvattaa kiinareita lähemmäs standardin mukaisuutta.

Näyttelyt

Näyttelyissä käyn ahkerasti lähes jokaisessa mitä on. Todella harvoin minua ei niissä nää. Juttelemaan saa aina tulla! Nyt harrastus hieman tauolla ja en joka näyttelyssä enään ole

Olen syyrialaisille SHY VL-pätevä tuomari. Muita tuomarikoulutuksia ei ole tarkoitus käydä näillä näkymin.

Olen jäsen seuraavissa jyrsijäyhdityksissä:

OSJH
SHY
PPKJY (+ hallitus)
PINA

Myyntiehdot (Kiinankääpiö)

Varaajan tulee olla 18-vuotias tai yli, jos varaaja on alaikäinen on oltava huoltajalta lupa, ja haluan jutella myös huoltajan kanssa puhelimessa. (poikkeus tutut)

Poikaselle on oltava riittävän kokoinen asumus odottamassa. Kun otat yhteyttä poikasesta kerro rehellisesti millainen asumus sinulla on odottamassa poikasta, ja asumuksen koko. Itse suosittelen kiinari kasvateilleni ferplastin multy dunaa 71 x 41
(keskikoko) tai vastaavaa terraariota. Tai isompaa asumusta. Kerro myös aikaisempi hamsterikokemuksesi. Kiinankääpiölle tulisi olla minimissään 16cm halkaisijalla oleva juoksupyörä. Kiinarin ruokinnan kanssa tulee olla myös tarkka sillä se on diabetesherkkä laji, joten ei saa saada mitään sokeripitoista esim. hedelmä, melassi. Paras ruoka valmiina on Bunny traum bacis - kääpiöhamsterinruoka, jota saa esim. zooplusasta tilattua.

Poikanen noudetaan kotoani tai sovitusta paikasta (esim. hamsterinäyttely) josta ostaja itse henkilökohtaisesti hakee sen. Jos haku ei onnistu ja joudumme käyttää kuriiria, niin haluan jutella puhelimitse kanssasi ja poikanen on oltava maksettuna etukäteen. Poikasia saa tulla katsomaan kotiini sovittuna ajankohtana.

Poikaset maksaa 30€ rekisteröitynä. Joka maksetaan etukäteen tililleni tai luovutushetkellä käteisellä. EI VELAKSI! Myös jos varaat poikasen yli luovutusiän hamsu on maksettava etukäteen luovutusikään mennessä, tai varaus purkautuu. Käytössä ei ole toistaiseksi varausmaksua.

Toivoitsin kuulevani poikasista jälkeen päin. Ei tästä tarvitse ressiä ottaa, mutta jos vaikka puolenvuoden välien edes laittaisi, että hengissä on tai ei. Sekä jos meinaat myydä hamsterin eteenpäin.
Lemmikiksi myytyä poikasta ei saa käyttää jalostukseen ilman lupaani!

Kaikki poikaset on runsaasti käsiteltyjä, ja hyvin ruokittuja. Vanhemmat diabetes testataan aina useampaan kertaan ennen astutusta! Kasvattajan tuki koko hamsterin loppuelämän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti