tiistai 29. joulukuuta 2015

Dooris ja Lili


Nyt voi kertoa hieman tarinaa. Meillä on Dooriksen kanssa ollut hyvin vaikea alku, ja en paljon valehtele jos sanon, että vaikein koskaan :D Dooris oli kasvattajallaan oikea sylilöllykkä ja tosi kiltti, mutta ilmeisesti ei tykännyt aluksi ideasta, että muuttu tänne. Käsittelystä ei tahtonut tulla mitään aluksi kun neitiä ei saannu häkistä kun se huusi ja puri. Mutta pikkuhiljaa tästä hirviöstä on viimein tullu minullekkin kiva. Ei ihan tykkää kun napataan häkistä, mutta ei hirveää numeroa siitä tee pikkusen saattaa väistää vielä. Hakee kädestä herkkuja minkä poskiin mahtuu, ja eilen oli täysin vieraan ihmisen käsittelyssä ja ei mitään ongelmaa oli tosi rauhallisesti ei liikuskellut paljoa! Oon ylpeä, vaikka hommia saannut kyllä tehä, mutta on kannattanut kun ollaan viimein kaverit!


Vielä tuo haju pitäisi saada kuriin. Dooris on oikea hajuherne. Ajattelin kokeilla Elviiran ekopehkua, josta Wonderland`s Eve kirjoitti blogissaan. Kuulosti hyvälle. Kunhan nyt saan sitä hommattua.


Lilin valioplakaattikin tuli tänään. Oli haastavaa saada tästä elohiiri mummelista kuva, jossa se näkyy kokonaan. Ei ole niin kuin veljensä jonka sai melkein vääntää kuvaan haluamaansa asentoon ja siinä se nökötti. Lili 1v9kk, ja vielä yritetän paria sijotusta.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hyvää joulua!

FIN TVLH LVV14 Caribou Island Angelina "Ariel"

Tämän kuvan myötä toivotan joulut, ja hamsula siirtyy pienelle joulu lomalle! Hamsut sai joulun kunniaksi siivouksen lisäksi, hirssintähkää ja proteiini keksejä, jota aikaisemmin olen leiponut.  Sunnuntaina sitten jotain herkkumössöä kesän vihanneksita pitää ottaa sulamaan :)

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Päivittäminen hieman jäännyt!

Ollet hieman kiireitä noiden opiskelujen suunnittelen takia, ja muutenkin hieman jouluhässäkkää kun yritetty löytää tiettyä lelua Mikkin kummitytölle. Koitan nyt listata hieman tapahtuneita mitä muistan.


Nämä palleroiset täytti 12.12. 1v! Ja onnittelut oli fb:ssä vain pikaisesti, mutta niin se aika menee. 

Näiden mammakin täyttää ensi kuussa 2v! Ja alkaa ikä näkyä huomattavasti. Ei paljon muutako nuku enään, ja karva on harventunut paljon. Myös mahassa huomasin sillä mustan alueen, joka Wonderland`s Even kanssa tulkittiin, että voisi olla tyrä, se kyllä passaisi. Se ei siis haittaa hamsun elämää. Toki vielä seuraan jos siihen kasvainta tulee. Alapäässähän Ronjalla on kauan ollut semmoinen outo löysä patti, joka ei pahemmin ole kasvanut koko aikana kun se siinä on ollut. (joku 4-6kk)

Myös ikäviä asioita tähän mahtuu nimittäin Helmi on kuollut. Löytyi pesästään maha pallona, joten epäilen sydänkohtausta. :'(

Sennin poikasistakaan ei ole kuulunut yhtään mitään. Vielä tämän viikon ainakin odotan. Sitten pitää päättää kokeilenko Titoa, vai annanko olla koko asian. 

Josta päästäänkin siihen, että olen saannut opiskelupaikan Iisalmesta eläintenhoitajaksi. Jonka takia en ole uusia hamsuja ottanut ja kasvatuksen tauolle laittamista miettinyt, koska vaikea hoitaa poikasia silloin kun pitäisi olla Iisalmessa. Siksi Sennin astutustakin pitää miettiä mitä teen sen kanssa, kun en ole kokoajan hoitamassa. Joko poikaset syntyy kun olisin Iisalmessa, ja näin ei olisi apua kun poikaset syntyy ja jos jokin menee pieleen. Tai sitten poikaset on isompia, mutta en ole niitä muutamaan päivään käsittelemässä. Ja minulla kun on tavoite hyvin käsiteltyjä poikasia myydä, joten en tiedä kuinka paljon vaikuttaisi niiden luonteisiin. Joten tämä on vaikeaa miettiä. 

Hamsujahan minulla on enään 7

Rin: 2v2kk Vanha mummeli jo, ikä näkyy olemuksesta ja turkista, mutta sokeri on hyvin hallinnassa. Ei juo sen ennempää kuni muutkaan.
Tito: 3k3vk Oma kulta poika <3 Sen naama on niin söpö, että kiva aina katto kun se syyllisenä juoksu pyörää pyörittää :D Odotan kovasti, että pääsee näyttelyttämään.
Senni:7kk Meidän tomerin täti, jolla kovat mielipiteet. Vois saada ne poikaset nyt mahdollisesti :D Ja näyttelyitä odotan kovasti, että saataisiin uusia sertejä yrittää.
Lili:1v8kk Teräsmuori ja ikä ei näy missään! Valmistui tuossa FIN VLH:ksi vielä tässä iässä. todistusta odotten vielä postista! Jospa vielä pari lemmikkisijoitusta kerkeisi saamaan!
Fanni: 1v, hieman laihtunut viime aikoina, ja koitettu lihottaa, mutta kiinarit ei mulla ainakaan lihoa millään, jossei ne sitä halua :D 
Dooris: 3kk, meijän pahis. Vieläkään ei ole yhteistä säveltä oikein kunnolla löydetty. Ei tykkää käsittelystä kovin paljoa. Kovasti on kasvanu!
Ronja:1v11kk Siitä olikin tuossa ylempänä, että ikä näkyy jo, ja onhan Ronja ollutkin jo kauan eläkkeellä sen patin takia. Luottohamsu lapsille käsiteltäväksi. 

Lisäksi tuosta Ronja jutusta. Odotan meille jossakin vaiheessa paria lasta opettelemaan hamsujen hoitoa, ja mitä se vaatii, koska haaveissa on jyrsijä.

Jospa nyt oltais ajantasalla!

tiistai 1. joulukuuta 2015

Vuoden voittaja tuloksia!

OSJH VV kääpiöhamsterit 2015
1.FIN TVLH LVV15 JV15 LJV14 Snowqueen

Vuoden Voittaja 2015 - Campbellit, koestandardi
1. KVV15 Geishas Blue Star, om. Asta Rekilä, 23

Vuoden Näyttelyhamsteri 2015 - Koestandardiluokat
6. Geishas Blue Star, om. Asta Rekilä, 23

Vuoden Voittaja 2015 - Kiinankääpiöhamsterit
9. Goldilock's Mulla Svengaa Taas*, om. Asta Rekilä-Suni, 16

Vuoden Voittaja 2015 - Lemmikkikääpiöhamsterit
1. FIN TVLH LVV15 JV15 LJV14 Snowqueen, om. Asta Rekilä-Suni, 64
2. FIN TVLH LJV15 Goldilock's Savoir Faire*, om. Asta Rekilä-Suni, 63
3. FIN VLH Meartá Metsäntyttö, om. Asta Rekilä-Suni, 36
8. Lilith, om. Asta Rekilä-Suni, 22

Vuoden Näyttelyhamsteri 2015 – Lemmikkiluokat
2. FIN TVLH JV15 LJV14 Snowqueen, om. Asta Rekilä-Suni 64
3. FIN TVLH LJV15 Goldilock's Savoir Faire*, om. Asta Rekilä-Suni 63
8. FIN VLH Meartá Metsäntyttö, om. Asta Rekilä-Suni 36

Vuoden Voittaja 2015 – Lemmikkiluokan syyrianhamsterit
8. FIN VLH LJV15 Mauri Mustikka* om. Asta Rekilä-Suni 29

Tässäpä olisi tämän vuoden hieno menestys! Olen todella tyytyväinen kääppärien top 3! Mutta voitte vaan arvata kuinka ketuttaa tuo vuoden näyttelyhamsterissa kakkossijalle jääminen yhen pisteen erolla voittajaan! Hieno vuosi kumminkin ollut, ja koitetaan menestyä taas ensi vuonna! Palkinnot jaetaan ensivuonna niin sitten palkinto kuvia luvassa.