keskiviikko 27. elokuuta 2014

Roboton

Kuva - Sanna Saari/Mari Hannuksela
Hamsula on nyt sitten virallisesti roboton. En olisi uskonut pystyväni tähän, mutta nyt sekin koettu. Sätkyhän lähti astutuslainaan tuossa kesäkuussa, ja on sielä vieläkin. Tänään sovittiin, että Sätky saa jäädä sinne asumaan lopuniäksi. Sätkyllä kumminkin jo ikää sen verran, ettei haluttu ressata enään sitä muutolla. Samoin Sätky saa nyt asua naisensa kanssa ilmeisesti loppuun asti. Pari kun ei ole vielä poikasia saannut, ja jos niitä ei tulekkaan niin nämä saavat viettää rauhallisista elämää kahdestaan hyvässä kodissa. Sätky kun asui luonani yksin kun se ei tullut urosten kanssa toimeen. Sätky ollut jo kauan pois niin ehtinyt surrakkin sitä kun se ei ole täällä niin helpompi itsellekkin kun kerran siitä joutunut jo luopua, eikä tarvi kohta uudestaan kun toinen menee vahuuttaan. Nyt herralla on hyvät oltavat oman vaimon kanssa ja saan kuulla sen kuulimisia.
Sätky on kyllä paras robo varmasti koko maailmassa se on niin kiltti. Hienoa kun sain kokeilla roboja näinkin kivan kaverin kanssa. Kuitenkaan robot ei ole ne minun juttuni ollenkaan. Vaikka söpöjä ovat kuin mitkä!

torstai 14. elokuuta 2014

Taas on aika shoppailun!

Hamsulaan ei kuulu sen erikoisempi. Ouluun lähtijöitä en ole vielä päättänyt mut todennäkösesti kaikki lähtee. Viikonloppuna ilmotan.

Shoppailtu on taas mussukoille kaikenlaista:

Candycane ostokset. 3 M-koon kuljetusboksia. Nykyäänkö alkaa tää homma painottua tuonno kääppäreihin. Ja yleensä näyttelypyödillä on vähän tilaa, ja helpompi ne kuljettaa pienissä. Niin hommasin nyt kiinareillekkin M:ät. Joten kaikille kääppäreille on nyt pieni boksi. Sitten tietenkin kuivattuja jauhomatoja ja kokeillaan nyt tota jr-farmin ruokaa vähä sekaan pistää kun rapunzeliakaan ei ollut. Onneksi sitä oli pakkasessa vielä. Riittää pariksi kuukaudeksi sekotuksiin.
Peten koiratarvikkeessa oli alennus niin viimein raaskein lopuille kääppäreille tilata pyörät. Pääsee lautasista eroon viimein. Pyörät ei olleet semmoisia kun halusin. Heillä nimittäin ei enään ollut niitä mitä kuvassa oli. Joten paulautuskaan ei auttanut. Päätin sitten kumminki pitää nämä. Aika äänekkäitä ovat, mutta ainakin hamsut tykkää!
Lili näyttää mallia

Näin sitä mennään kovaa

lauantai 2. elokuuta 2014

Jurvan pet show

Aamulla 5 oli herätys ja lähtö Jurvan pet showhun. Mukaan lähti heti 11 hamsua ja Mari ja hänen hamsunsa. Päivä oli aivan hirveän tukalan kuuma, ja näyttelypaikan sisällä ei ollu happea kyllä lainkaan, mutta ei se mitään. Menestys ei ollut ihan odotetun tasoista, mutta kyllähän sitä silti palkintoja tuli!

Ensin kerron muutaman arvostelusta. Lili reppana ressasi ihan valtavasti ja juoksi vain ympäri boksia. En oo ennen tommosta nähnyt. En saannut sitä ite käteen ja eipä paljon tuomarikaan. Oli kyllä kurja. :( Sitte tytöt Nelli ja Tuuli kummanki piti huutaa, mutta eivät onneksi purreet tuomaria. Että kyllä nyt oli melkosta sakia mulla. Muut osas käyttäytyä hyvin sentään. Arvosanat oli vain EH:ta lähes kaikilla. Poikkeuksena Prinssi joka sai ERIN! Kääppäreissä vain kolme eriä jaettiin, ja kolme sijoittui. Näistä ykköseksi valkkautui lopulta Prinssi! Ihanaa oma kasvatti ykkösenä <3 Bis kehään emme silti jäänny, koska koira oli huonossa kunnossa niin halusi äkkiä kotiin.  Joten Prinssi oli Bis viimeinen.


Tulokset siis:
Prinssi: PLH 1
Sulo: PV
Ronja: TS
Tuuli: KUMA
Nelli: KUMA
Rin: KUMA
Mauri: KUMA