tiistai 21. heinäkuuta 2015

Mies vieras

Sunnuntai meille saapui Espoosta asti mies vieras Fannille. Pariskunnan alkutaival on ollu melko kuoppainen näin parin ekanpäivän ajan. Eilen kaksi astumista tapahtui, mutta sen jälkeen uros sai köniin. En odota vielä onnistuneen. Katsotaan taas tänä yönä millä mielellä ovat.

Uroksen ulkonäkö ei ole sieltä parhaasta päästä, mutta luonne on aivan ihana, joten annetaan sen nyt korvata sitten puuttuvaa ulkonäköä. Ensin tarkoituksena oli käyttää toista urosta, mutta sitä en sitten saannutkaan lainaan minusta riippumattomista syistä.




Tänään myös ensimmäiset mössöt tein, että saa pakastaa talven varalle. Omasta kasvihuoneesta löytyi kesäkurpitsaa, tomaattia, avomaakurkkua, basilikaa, korianteria ja persilijaa. Sekä kaupasta ostin vihrän kesäkurpitsan seki meni juokkoon.



torstai 9. heinäkuuta 2015

Hamsula touhuja


Ensinnäkin täytyy onnitella ekaa poikuettani 2v päivänään! Onnea! Seitsemän heistä pitäisi olla elossa tietojeni mukaan.

Eilen kävin hakemassa ensimmäinen avomaakurkun sekä yrttejä tietenkin, jota ollut jo aikasemminkin, mutta nyt tulijo aika monipuolinen salaatti, salaatin kastikkeena tietenkin E-vitamiini öljyä.


Hamsulassa myös kovat kämpän vaihdot menossa. Lennihän muutti vasta uuteen dunaan, ja nyt Ronja muutti taas dunaan asumaan terrasta. Kaikki kolme syrkkiä mitä enään jäljellä asuu nyt dunissa. Kivasti päällekkäin. Kolmessa pyrin pysymään. Se on sopiva määrä. Tyhjän terran syndroomaa täällä tietenkin pohditaan ja siihen asukasta on mietitty. Olisiko se joku muu kuin hamsu? Vai muuttaisiko kuningatar Nelli uuteen kämppään taas. Jää nähtäväksi. Nyt alustavasti Mauri saa asua terrassa päivän tai kaksi, kun sen oman kämpän pesen, niin kaikilla syrkeillä on juuri pestyt asumukset sitten :) Myös jokainen syrkki sai tänään toisenkin ison paju sillan, ja niistä villiintyneenä kaikki tutki kämppäänsä.

Mauri ihmettelee uutta siltaa

Lennikin on käynny uutta siltaa katsomassa.

Uus syrkki nurkka! Muuhalla ei enään syrkkejä.

Siinä se terra tyhjenee

Hyllyissä enään kääppäreitä (ja tyhjia dunia ja bokseja)

maanantai 6. heinäkuuta 2015

R.I.P Ariel


Ruoka maistui aina hyvin

Ei uskoisi, että nyt ollaan tässä hetkellä kun mummeli oli vielä kuukausi sitten niin hyvä kuntoinen, ja eilen enään ei ollut kuin luut ja valtava kasvain.

Arielilla huomasin toissapäivänä kasvaimen kyljessä puoliksi kylkiluiden alla. Myös sen kunto rapisi ihan silmissä, ja oli jo vaikeampaa liikkua. Niimpä se päästettiin toisenlaisille pähkinämaille heti seuraavana päivänä. Nyt ei mummelilla enään ole kipuja.

Ekaapäivä meillä
Vielä kk sitte näin hienossa kunnossa!
Ariel oli parhain ja menestynein syrkkini. Sen luonne sai monet ihmiset hämmästymään  kuinka kiltti ja rauhallinen hamsu voi olla, jotka meillä kävi hamsuihin tutustumassa. Myös minulle se oli hienoluonteisin syrkki ikinä. Joskus näyttelyissä sitä sanottiin jopa "flegmaattiseksi" ja ihmeteltiin onko kaikki ok. Ja kyllä oli. Se vain oli Arielin ihana luonne <3 Ariel oli ainut syrkeistäni joka on saavuttanut TVLH tittelin tähän mennessä.  Saihan se elämänsä aikana hienot 7 sijoitusta lemmikissa, ja ulkomuodossa S5 sija! Myös upeasti Ariel sai viimevuonna tittelin LVV14!

Arielin haku reissuunkin liittyi hauska juttu kun se toutiin minulle Helsingistä vastaan Jalasjärvelle, josta sitä menin juhannuksena parivuotta sitten hakemaan. Kapealla metsätiellä tuli sitten vastaan alastomia miehiä kumpparit jalassa, lykäten ruohon leikkuria.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Kesä kuulumisia

Uudesta ferplastin maxi dunasta olen jo kauan haaveillut kun nuo muun merkkiset vieritettävällä luukulla ei sovi mun hyllyyn millään. Niimpä otin tuumasta toimeen kun kaveri soitti kuinka halvalla oli eläinkaupassa uusi maxi duna myynnissä! Ja mikä juhlapäivä kun se oli vielä muun värinen kuin sininen! En tykkää sinisistä dunista ja niitä mulla on eniten. Mitä tosta nyt hintaa jäi jotain 63€.



Näimpä siis Lenni paappa pääsi uuteen kämppään vielä vanhoilla päivillään, ja Lennin terra meni myyntiin. Näin ollen koko ikean hyllykkö on nyt pyhitetty vain kääppäreille.

Kasvihuoneelle kuuluu myös hyvää. Hamsut päässeet jo maistamaan basilikaa, minttua ja korianteria. Muuten kaikki kasvaa hienosti.


Loppuu tietenki vähä hamsu kuvia, ettei tule ihan hamsu kuvaton postaus :) Kiinareita tällä kertaa.

Fanni

Lili

Senni

Rin