lauantai 25. toukokuuta 2013

Nivalan pet show ja sen sellaista

Nivalaanpas oli tällä kertaa matka kevään viimeiseen näyttelyyn. Sielätäkin tuli mukavasti kotia tuomista :)

Olin myös laiska ja en jaksanu ottaa erikseen palkinto kuvia joka eläimestä, joten otin yhden yhteis kuvan ja poseraamana pääsi Leevi mussukka <3 Pinkki on Ismon kuma, keltainen Deen kolmas sija, vihreä Leevin neljäs sija, ja punainen Benedictan ep.  Leevi ja Dee sai molemmat ERI-. Oli ihan mahtavaa, ja sitten vielä Deekin sijoittu! Oli niin hienoa. Nyt kehtaa paremmin myydä poikasiakin eteenpäin, kun luonne kohdallaan. Ismolle ja Benedictalle olisintoivonut sitä viimeistä sijoitusta, että olisi saannut valioitumisen vielä kun ovat kunnossa. Ismo nyt ehkä vielä kerkeää syksyn näyttelyihin.

Ihan niinkö Dee tietäs, että sille tuotiin mies, sillä on ankara kiima ja pitäs päästä miehiin karkaamaan.


Nyt mää lähen morjens
Saakelin katto



Vuoden voittaja plakaatitkin on nyt taulutettu, vieläkö sais seinään kun tietäs mihin kohi pistää.

Tuli ostettua käytettynä 2 L-koon boksia, 1 M-koon boksi. Yritän nyt siirtyä pienempiin laatikoihin näyttelyreissulla niin ei vie yhtä ikea kassia 2-3 boksia :D Myös 2 tasoa mini dunana ja normi dunaan, ja puinen silta. 

Niin tosiaan Alphe tuli Eveltä nyt mulle kesäksi hommiin. Poikaoli kovin ihmeissään uudesta kämpästä. Pienen haistelun jälkeen päätti se aloittaa tehokkaan urheilu kuurin juoksupyörässä. Sitä jonku aikaa vingutettuaan, tuli uni. Aina vähän väliä pitää käydä pyörittään. 
Miks mut tähän pistettiin?


Keiju kattoo, että saisko ton?

tiistai 21. toukokuuta 2013

Seppo ,Ilpo eikö Hemmo, vai mikä se oli?

Vihdoinkin jo monnennen aivoriihen jälkeen lapsella on vihdoinkin nimi! Eipä ole ennen näin kauaa kestänyt miettiä nimeä hamsulle. Cheersbigears Garysta, piti tulla ensin Seppo, mutta kun pikkusen näin, niin eipä tytön näköinen pikku hamsu voinnut olla miehekäs Seppo. Paljon muitakin ehdotuksia oli Kari, Kasper, Ilpo, Hemmo, Nuu-Nuu yms..mutta kaikista tuli mieleen joku ihminen tai eläin. Selasin sitten poikien nimi listaa, ja sielähän se nimi oli Sulo! Ja se siitä sitten tuli ilman ennenpää miettimisiä enään. Tosin seuraavana päivänä nimen keksimisestä tapasin yhen vähän erikoisen miehen, jonka nimi oli Sulo...mutta ei aneta sen asian nyt pilata tätä nimeä :D

Limingassakin käytiin tuossa viime lauantaina näytttelyssä erittäin huonolla menestyksellä. Olin sihteerinä lemmikkikääppäreille, sekä assarina ulkkari kääppäreille. Arvosanat oli jotku kyllä ihan hyviä. Muistaakseni Leevi H+, Ismo EH, Benedicta H+, Ja Dee ihme ja kyllä EH+. Kääppäreissä ei jaettu yhtään eriä. Ainoa saldo koko reissusta oli TS Deelle. Ilmasta ilmo kuponkiakaan ei saannut, vaikka kahdessa hommassa oli, kun ei voinnut jäädä loppu siivoukseen, kun koirat odotti hirveässä helteessä auringossa pihalla halusi mahdollisimman pian pelastamaan ne.

Joo tosiaan viime aikaisesten huonojen tulosten takia näyttely into kyllä lopahtanut. Varsinkin harmittaa jos täydellinen Ismo ei koskaan tule saamaan sitä viimeistä lemmikki sijoitusta. Kun toinen on maailman paras lemmikki. Vielä yksi näyttely ennen kesää johon kokeilen taas koko lössillä mennä.

Myös naarasta olen kovasti ollut hommaamassa Leeville, tällä hetkellä 2 varausta, jospa toisesta nyt tulisi soppeli naaras. Josta voisi kasvatus alkaa. Ms valkoinen kun nyt pitkän harkinnan jälkeen taitaa ennemmän kiinnostaa kumminkin kuin kilpparit, vaikka ne ei ole yhtään huonona kakkosena. Kumpaankin kun ei taida olla mahdollisuutta, kun mulla on kriteerit miten eläimiä tulee hoitaa. No katsotaan miten käy kun Dee saa poikasia. Alphehan tulee myös lauantaina tänne astumis reissulle koko kesäksi. Pieniä suklaa muksuja siis tulossa toivottavasti! On toi suklaaki kyllä niin kaunis väri!



tiistai 14. toukokuuta 2013

Pinan näytsi ja juhlis

Lauantaina aamuna aikaisin lähdimme matkaan kohti lempäälän pet showta. Olin ilmottanut sinne Deen, Leevin, Ismon ja Benedictan! Heitimme hamsut näyttelypaikalle jossa olimme tunti etukäteen, ja lähdimme ikeaan. Tarkoitus oli ostaa hamsulana hyllyt. Kaikki ei silti mennyt odotetulla tavalla. Haimme ensin muutaman 130 litran samlan ja suunnitimme hakeman hylljä. Menin myyjälle juttulemaan, ja hän katsoi koneelta, että niitä on, mutta luultavasti vain 2 hyllyyn riittävät materiaalit. 3 kun olin suunnitellut ostavani. No ei se mitään 2 on ihan hyvä, saahan siihen nämä nykyiset eläimet ainakin. No mennimme hakemaan paloja niin eiköhän ne ollut loppu. Ei, että otti päästä! Jäin sitten ilman hyllyjä ja hamsut asuu nyt "lattialla" samlojen päällä on dunat. Ne kun on vielä tyhjillään. No palattiin näyttelyyn, jossa ei vielä ollut paljon edes mennyt joten kerkesi hyvin seurata omien arvostelujakin.
TS ja Kuma. Tykkään niin molemmista noista ruusukkeista!

Palkintoja tuli mukavasti. Benedicta oli upeasti PLH 2 ja paras veteraani. Ismo oli tuomarinsuosikki, Dee sai kuman ja Leevi EP.

Deen eka ruusuke! Kuma
Näyttelyn jälkeen suunnattiinkin Hyvinkälle hotelliin, jossa tuli suoritettua eka purujen vaito hotellissa. Seuraavana päivänä matkasimme Juhlikseen. Juhlis meni meillä huonosti, ja menestystä ei oikein tullut 2 kumaa tuli. Leeville ja Ismolle.
PLH 2, paras veteraani

Myös hamsulaan muutti uusi asukas! Pitkästä aikaa kääppäri. Cheersbigeras Gary, jolle ei ole lempi nimeä keksitty vieläkään vaikka kuin ollaan yritetty. Toivottavasti hänestä tulee isona yhtä ihana lölly kun Ismosta.

Uus vaavi

Möys näyttelyssä jaattiin VV12 palkinnot, ja sain tuon TVLH ruusukkeen vihdoinkin. On kyllä hieno!



Voittajat ja palkinnot!

Niin ja sain kuulla, että ainkin joku lukee blogiani <3 Yritän päivittää nyt useammin :)

tiistai 30. huhtikuuta 2013

SHY Vuoden voittajat

Olipas kyllä ihana yllätys kuinka paljon sieltä mun eläimiä löytyi monestä kohtaa.
Tästä voi lukea kokonaisuudessaan nuo tulokset, mutta poimein sieltä omat elukat tähän listaan.

Vuoden näyttelyhamsteri 2012 - Standardiluokat
3. Susa-Erma’s Benedicta**, om. Asta Rekilä 56 p

Vuoden näyttelyhamsteri 2012 - Koe- ja eistandardiluokat
1. FIN KVA FIN TVLH KJV12 Susa-Erma’s Blanca, om. Asta Rekilä 87 p

Vuoden näyttelyhamsteri 2012 - Lemmikkiluokat
2. FIN KVA TVLH KJV12 Susa-Erma’s Blanca, om. Asta Rekilä 32 p

Vuoden voittaja - Campbellit
1. VV12 Susa-Erma’s Benedicta**, om. Asta Rekilä 56 p

Vuoden voittaja - Koestandardi campbellit
1. KVV12 FIN KVA FIN TVLH KJV12 Susa-Erma’s Blanca, om. Asta Rekilä 87 p
10. Nasta Nikolai, om. Asta Rekilä 8p

Vuoden voittaja - Lemmikkikääpiöt
1. LVV12 FIN KVA FIN TVLH KJV12 Susa-Erma’s Blanca, om. Asta Rekilä 32 p
10. Los Locos, om. Asta Rekilä 12p

Elikkä Blanca sai siis 2 uuttaa titteliä ja Benedicta ensimmäisen!  

8 kertaa löyty mun eläin listoilta! On tää hieno vuosi, mutta eipä taida elämän aikana enään päästä noille listoille, joten pitää olla tosi onnellinen nyt! Kuohariakin kävin pullon hakemassa ja hamsut saa herkkutarjoilun!





maanantai 22. huhtikuuta 2013

Laikut katoaa

Kuva -Mari Hannuksela

On se kyllä hassu miten toi eläimen väri muuttuu vanhetessa. Blanca oli kyllä todella komea nuorena, niin hienot laikut ja punaiset silmät. Toisessa kuvassa hieman valottunut kuva, mutta varmasti huomaa eron. Siinä ei laikkuja näy lähes ollenkaan ja silmät on nykyään oranssit. Tosiaan ylemässä kuvassa n. 8kk ja alempi otettu juuri äsken 1v5kk

Tämmöinen lyhyt postaus, jotta huomaa kuinka väri voi muuttua.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Juoksupyörä ja Ismo 1v

 Äitin oma rakas kulta poika Ismoli täyttää huomenna 1 vuotta! Onnea ihanalle pikkumiehelle <3

Ismo ei ollu kuvaus tuulella
Ismoa kun nyt moni on tuomioinnut liian löysäksi, joten päätin, että saa poika alkaa urheileen ja kunnolla. Joten Ismo sai nyt käyttöönsä toisenki juoksupyörän. Sellaisen tavallisen. Ja kyllä se olikin Ismosta ihana asia, paljon mielummin se sitä pyörittää kun juoksulautasta, joten antaa nyt Ismon nauttia siitä ja kuntoilla ittensä timmimäksi toukokuun näyttelyihin.

Tavallinen juoksupyörä
Tänään myös pidin siivouksen yhteydessä juoksupyörien rasvaus huollon. Kannattaa niitä juoksulautasiakin rasvailla rullaavat sulavammin, vaikka mulla ei vielä mikään oo alkanut vinkua.

Jyväskylän näyttelyssäkin oltiin, mutta ei nyt ole palinto kuvia eikä mitään. Saatiin todella huonoja arvosanoja. Ainoo mihin sai olla tyytyväinen oli Deen H ulkomuodosta. Arvostelu oli juuri niinkuin ajattelinkin, että se saa. Tuloksia oli Ismolle kuma käsiteltävyydesta ja Dee sai Ep:n hieno kokonaisuus. Kivoja yrtti palloja saatiin, ja tänään laitoin ne hamsuille tarjolle, kyllä kaikki kävi ainakin heti maistamassa. Kiitos palleroista humselot.blogspot.com!

Hamsulan mummelot <3
Loppuun kysymys: Millasia juoksupyöriä sinä käytät?



torstai 11. huhtikuuta 2013

Kajaanin näytely ja blogin säätämistä

 Se olisi sitten Kajaanissa käyty viimeviikon loppuna. Olin kauheessa kuumeessa, ja saattaa arvata, että lääkeen voimalla ja huono olo oli. No silti ajattelin mennäpositiivisin mielin, mutta ilmeisesti mun syrkit päätti toisin. Ensinnäki Leevi oli päättäny kaljuuntua, kiva läikkä kaljua ja lauantaina se ois menossa ulkomuotoon ja lemmikkiin. Sitten Dee joka ei kyllä ikinä ollut aikasemmin ollu boksissa mun luona, eikä kukaan muu ollu oikeestaan siihen koskenu, plus se oli karannut paripäivää ennen ja koira säikytellyt, niin nolas mut ja yritti hypätä tuomarin sylistä pois. Huoh, että hävetti. Nyt sillä onkin ollu sitte teho treenit boksisa olemiseen ja käsitelyyn. Ainaki tunti päivässä olen käsitellyt sitä. Ismo, nyt sai EH ja oli oma ihana iteensä, mutta eipä sillä pitkälle pötkitä :/

Kuma kokonaisuus

Kuma luonne (ismoo väsyttää)
Sitten blogiakin vähä tuli päiviteltyä. Viimeinki sain vaihdettua hamsula puolelle uudet kuvat miltä täällä näyttää edelliset oli niin kamalat. Kauhean tyhjää kun vain 4 hamsun asumusta, vaikka mahtuis vaikka miljoona :'D tyhjiä kyllä sitten löytyy ennemmänkin vintiltä.

Myös lisäsin poikaset sivun kun kyselyitä on tullut jo paljon, ja jopa pari varasuatakin niin pysyn mukana. Deellehän ois tarkotus tulla poikaset jossei mikään mene pieleen, ja sulhanen Alphe tulee kylään jo toukokuussa.