keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Poikas potretit

Tutusta paikkaa voi nyt käydä vilkaiseen jokaisen ekan yksityiskuvan :)


Meillä kävi viikoviikolla yhdet poikasen katsojat. Oli todella mukavaa. Kumpa kaikki hamsterin kyselijät olisi yhtä asiallisia, ja kiinnostuneita, niin kasvatus olisi aivan eri mukavaa. Yksi tai kaksi on vielä vailla kotia, mutta en ole alkanut myymään kun edelliset varaajat ei ole päättänyt minkä ottaa. Pian kumminki valinta tehtävä, että pääsee muillekkin etsimään omaa kotia.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua!


Oikein ihanaa joulua kaikille lukijoilleni! Minä leipasin hamsuille joululahjaksi tänä aamuna keksit. Hyvin on näkyny maistuvan suurimmalle osalle. Ronjan toki piti puolustautua ensin hurjaa keksiä vastaan. Sehän olisi voinnut vaikka syödä poikaset!

Keksit menossa uuniin
Vihdoinki sen uskaltaa viedä

Marikin kävi kylässä aka vasta ja hänellä oli mukana salamavalo kameraan. Joten saimme hienoja hamsu kuvia. Tässä pari esimerkkiä.

Terror ja Horror

Nelli

perjantai 19. joulukuuta 2014

R.I.P Meela, poikasten värit



Meelan ensinäkeminen

Taas on yksi ihana hamsu pois luotani. Tällä kertaa ensimmäinen oma kasvatti Afrodite "Meela". Meela muuttui oudon hitaaksi ja liikkuminen tuntui olevan vaikeaa. Joten hänet päästettiin pois kärsimyksistä. Muistan ekan poikueen kans kun turskassa odotin montapäivää millon uskaltaa katsoa. Poikaset oli 5vrk kun rohkenin kurkata. Ja mikäs sielä ensimmäisenä näkyi. Kiva nauhainen suklaa. Heti ihastuin siihen, vaikkei vielö silloin tiennyt sen olevan kilppari. Iloiseksi yllätykseksi se paljastui vielä kilppariksi, ja oli selvää mikä poikanen jää kotiin. Meela pärjäsi 2 kertaa näyttelyissäkin ollen PLH 4. Harmittavasti viimeinen sijoitus jäi saamatta. Ikävä tulee tätä kaunista neitoa.
4vk


Ronjan vauvat puolestaan ovat nyt viikon ikäisiä, ja värit näkyy jo hyvin ja sukupuolet alustavasti kurkkasin. Vain yksi naaras. Tässä mitä tuli:

Kyykis vkkk - naaras
Ky-hu vn - uros
Kyyhkis vn - uros
Kyyhkis tupla vn - uros
Kyyhkis tupla vn - uros
Kyyhkis tupla vn - uros


Poikasten kasvuahan voi seurata: tästä päivittyy nopeammin kuin blogi.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Pina pikkujoulunäyttely

Päätimme vielä käydä vuoden viimeisessä näyttelyssä. Kun veikkaisin, että Arielilla ja Sulolla voisi olla mahdollisuuksia päästä SHY vuoden voittaja listoille. Joten vielä jos saisi pisteitä, ja niinhän me saimme. Hamsuista 4/6 sai Erin arvosanaksi. Mauri EH++ ja Rin EH. Oli kyllä todella mahtavaa. Ensikertalainen Terror kyllä yllätti ollen voittaja. Onhan se todella kiltti cämpsyksija hyvässä kunnossa. Syrkeissä taidettiin jakaa vain 4 ERI:ä (?), kääppäreissä 5 (?)

Sitten pakko hehkuttaa Prinssistä oma upea pikku poika. Ikää 8kk ja tuplavalio! :) Mahtava fiilis oma kasvattikin.



Kääppärit:

Terror: PLH 1, PN
Prinssi: PLH 2 > FIN TVLH
Sulo: PLH 3
Rin: TS

Syrkit:
Ariel: PLH 2, pv
Mauri: PLH 5

Ronjakin sai vauvat ja hoitaa niitä todella hyvin. Vauvoja pikaisella laskulla arviolta 6-7. Myöhemmin lisää kun hieman vielä kasvavat.

perjantai 12. joulukuuta 2014

PPKJY VV + muuta

PPKJY vuoden voittaja tulokset tulivat tuossa jonkun aikaa sitten ja iloinen ylltys oli, että sielä omat kärjessä molemmissa luokissa!

Syyrialaiset:
1. Revontuli

Kääppärit:
1. Cheersbigears Gary

Sitten perus shoppailuja. Mulla oli zooplusaan alennuskuponki ja peten koiratarvikkeeseen lahjakortti joten pitihän ne käyttää kun tämän vuoden puolella menee vanhaksi. Koirille tilasin ennemmän, mutta tässä hamsujen osuus. Nyt pitisi olla juokupyöriä niin paljon, ettei enään tarvi ostaa niitä :) Nämä uudet meni vielä kaappiin odottamaan hamsua.

zooplussan ostokset

Peten ostokset
Myös Ronja poikii tänään. Jännitää odottaa kuulenko ekan syntymää ollenkaan. Aamulla kun lähtö pet showhun Tamperelle. Mukaan lähtee: Terror, Rin, Prinssi, Mauri, Ariel ja Sulo. Eli pienellä porukalla.

Maha 14 vrk


perjantai 5. joulukuuta 2014

Haju vertailua

Itse olen hyvin hajuherkkä, ja siksi yleensä ensimmäisiä asioita kun uutta eläintä ottaa tulee mieleen haiseeko se ja kuinka paljon? Hamsterit on suhteellisen hajuttomia eläimiä, mutta kyllä nekin haisee. Toki huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi rotat. Monet ihmiset siivoa hamsterien häkit tyyliin kerran kuukaudessa itse en kestäisi sitä hajua. Itse siivoan kerran viikossa. Myös eläinten määrä vaikuttaa hajuun. Yksi hamsteri huoneistossa ei haise huoneeseen niinkään, mutta kymmenen saa aikaan jo hyvät hajut.
Hamsterien lajien ja sukupuolien välisiä eroja hajuissa on huomattavia, ja toisilla huomaamattomampia. Niimpä halusin nyt listata hamsteri lajit ja sukupuolet hajun perusteella listaan. Mikä niistä haisee eniten ja mikä vähiten. Osaa oli todella vaikea sijottaa listaan oikeaan kohtaa kuten  esim. syrkki naarasta. Jotkut taas oli ihan selviä. Ylipäätään koko listan teko ei ollut helppo. Käytän tässä lähteenä omia kokemuksia omista hamsuista ja kaverin hamsuista, ja jos kyseistä lajia/sukupuolta ollut ennemmän niin niiden keskiarvoa. Yksilöllisiäkin eroja on. Esim. kaksi syrkki naarasta voi olla hyvin erinlaisia hajun perusteella toinen haisee paljon ja toinen ei yhtään.  Tässä myöskään ei ole kysymys siis itse eläimen hajusta jos eläintä haistelet. Vain asumuksen hajua viikon siivous välillä. Merkittävin tekijä on hajun voimakkuus ei niinkään laatu eli mille haisee vain kuinka voimakkaasti.
Ottakaa myös huomioon, että jokaisella on mielipiteensä, joka voi poiketa omastani.

Listaa luetaan ylhäältä alas. Haisevin ylimpänä ja hajuttomin alimpana.

Robo naaras
Talvikko uros
Robo uros
Kiinari uros
Kiinari naaras
Syrkki naaras
Cämpsy uros
Talvikko naaras
Syrkki uros
Cämpy naaras


Loppukevennykseksi kuva Nellistä lopullisessa talviturkissaan :)



keskiviikko 3. joulukuuta 2014

R.I.P Leevi

Eilen se ikävä näky kohtasi minut Leevin asumuksella. Leevi oli nukkunut pois. Tämä oli hyvin odotettavissa, koska Leevi ei kolmeen päivään tullu kopista enään, ja kahteen ei enään juonnut. Niin arvelin, että nyt se menee, ja niin kävi :(
Leevi oli minun toinen syrkkini. Ihastuin kovasti pk ms valkoisiin ja päätin, että jos joskus semmoisen saan niin sen nimeksi on tultava Leevi. Semmoinenhan minulle löytyi. Yam yam`s hamsulasta. Ja se kotiutui minulle syntymäpäivänäni jostakin hamsterinäyttelystä. Rakastuin Leevin todella kovasti se oli niin hieno hamsteri, ja Lio jälkeen se tuntui maailman rauhallisimmalta syrkiltä. Leevi pärjäsi näyttelyissäkin hienosti. Ulkomuodossakin sen viimeinen arvostelu oli niin mahtava, että siihen oli hyvä lopettaa. Ainoa miinus oli, että edestä kapea. Muuten oli täydellinen. Lemmikissä myös Leevi pärjäsi saaden tittelin FIN VLH. Monta sijoitusta jäi saamattakin Leevin ovelan harrastuksen myötä. Kun se tiesi, että olin ilmottanut sen näyttelyyn se parturoi niskansa. Ja kun ei ollut näyttelyä se kasvatti hienot niskakarvat. Leevi sai ihanat poikaset Arielin kanssa luonani. Lepää rauhassa FIN VLH Yam yam`s Dillymore Dluto "Leevi"







Leevistä kuvia eri ikävaiheissa.

Tänään myös Lenni lähti astutuslainaan. Ikävä varmasti tulee kilttiä poikaa, mutta hänet onneksi saan takaisin.